IMG_7611a.jpg

Tämä piirakka on sellainen, jonka olen ensimmäisen kerran tehnyt yläasteen kotitaloustunnilla ja se oli mielestäni niin herkullista, että tein sitä kotona tosi useasti. Nykyään teen tätä aika usein jos meille on tulossa vieraita ja edelleen maistuu herkulliselta. :)

Tarvitset

pohja:

3,5dl vehnäjauhoja

150g voita

3rkl vettä

1tl suolaa

täyte:

250g kinkkusuikaleita

1 paprika

150g juustoraastetta

mausteita oman maun mukaan

2 munaa

2dl ruokakermaa (maustetut ruokakermat ovat hyviä tähän)

 

Nypi jauhot ja voi sekaisin. Lisää suola ja vesi ja sekoita käsin.

Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Esipaista pohjaa n.10 minuuttia 200 asteessa.

Kuutioi paprika. Levitä pohjan päälle kinkkusuikaleet, paprika sekä juustoraaste.

Sekoita munat, ruokakerma ja mausteet keskenään ja kaada munamaito täytteiden päälle.

Paista piirakkaa vielä 25 minuuttia.

Piirakka on parhaimmillaan hieman jäähtyneenä.

IMG_7615a.jpg